SeppoMononen

Natsiomaisuuden miljoonakätkö paljastui Suomesta?

Los Angelesin 1984 olympiakisojen avajaisjuhla  ei saavuttanut suomalaisia koska toimittajat äänekkäästi arvailivat tulevien mitalien määrää: Ohi meni kisojen sanoma, Aaron Copelandin Fanfare for the Common Man (Fanfaari tavalliselle ihmiselle). Vaikka tavallinen ihminen on yhteiskunnan tärkein ihminen. Meillä ihmiset vähätellään ’pieniksi ihmiseksi’.  Jopa Kirkon vuosisatainen oppi masentaa ihmisen arvottomaksi syntiseksi. 

”Näytit maailmalle” on kulttuurihistoriallinen painolastimme katastrofiin päättyneistä sodista, joihin natsiuhma maan ajoi. Kansallinen ongelma edelleenkin on akuutti puute kyvykkäistä johtajista, kun yhteiskunnan kaikilla tasoilla tarhasta yliopistoihin ajattelua kahlitsee perusteeton euforia omasta ylemmyydestä.   

Kiihkoinen usko ylivertaisuuteemme periytyy sisukkaasta kiintymyksestämme natsi-ideologiaan, hulluuteen joka aikanaan uneksi maailmanherruudesta alistamalla tavallisen ihmisen. Neuvostoliiton arkistoissa on säilynyt järkyttävä natsien historia - myös ohjeet nuorisokasvattajille kuinka hymyilemällä osoitetaan ylemmyyttä arvottomille epäihmisille!  (tutkija professori Wendy Lower: Hitlerin raivottaret). 

Pariisin 1947 rauhansopimuksen kieltämän järjestön Furerille uskollisuutta vannoneille lotille natsit jättivät 40 miljoonan euron arvoisen varallisuuden kätkettäväksi. Näitä vaiheita paljastaa Helsingin Sanomat 26.3.2016. Maanpuolustusliikkeeksi naamioidun puolisotilaallisen ”valmiusliiton” harkintaan osui Natsi-miljoonien käyttö (HS 26.3.2016 ”Lottien säätiö etsii rahoilleen uutta tarkoitusta”).  Uusia tarkoituksia etsitään nykyisten eettisyyden paljastuessa epäilyttäväksi.

 Rahastoa kartutetaan huumemarkkinoiden tuotoilla ja sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehtyjen natsilääketieteen tutkimustulosten myynnillä maihin, joissa ihmiskokeita ei sallita. - Ihmiskokeista on henkilökohtaista kokemusta pakotettuna koehenkilönä (/www.litorina.org/id101.html/) 

Imperatiivi on seurakuntalaisia käskyttävän papin ja sotilaita komentavan upseerin käyttämä verbimuoto, jota sivistäjät nyt näyttävät käyttävän. Käskien sivistäminen ei kuitenkaan onnistu. Historia osoittaa kuinka Hitlerin natsien viljavan itäisen Euroopan Lebenstraumiksi  ’sivistäminen’ käskyttämällä toi vain sodan tuskan. Juuri maailman tavalliset ihmiset ajattelivat, että Euroopan kanssaihmisten vapauttaminen oli oikein ja hyvä tehdä. Vapaus on jokaisen ihmisen oikeus. 

Eräs sivistymisemme jarru on institutionaalisesti mieliin iskostettu lapsellinen natsien harha ylivertaisuudestamme. Kuinka olisi mahdollista vapautua tuhoisasta harhaluulosta ja valheessa elämisestä muuten kuin sivistymällä ja hyväksymällä todellisuus totena.  Miksi pitäisi olla parempi? Miksi emme mekin voisi olla Tavallisia ihmisiä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija